lauantai 14. kesäkuuta 2014

Puutarhan kukkaloistoa



Kovin aikaisin tänä vuonna kukkivat niin juhannusruusu kuin sireenit. Kukkaloiston sain kuitenkin ikuistettua kameralle. Se tässä vanhassa puutarhassa on mahtavaa, että puut ja pensaat ovat jo kasvaneet ja täyttäneet istutuspaikkansa.

 
Harmi, etten hoksannut kysellä jo edesmenneiltä naapureilta sitä, että kuinka ovat päätyneet sijoittamaan omalle ja tähän naapurin miehen siskon perheen taloon taimet. Hyötynäkökulmahan on ollut tietenkin keskeinen ajatus, mutta kyllä täällä on ajateltu myös kauneutta.

Minulla on Elisabeth Kochin kirjoittama kirja Oma puutarha vuodelta 1942. Kirja on omistettu omakoti- ja siirtolapuutarhaviljelijöille. Kirjassa on erittäin selkeästi kerrottu puutarhan perustamisen lähtökohdista. Elisabethin kirjassa on vinkkejä niin perennapenkkien kuin hyötypuutarhan perustamiseen. Mikä mielenkiintoisinta, niin kirjassa on myös lueteltu aikalaisille tarjolla ollevien ja tavallaan Elisabethin suosittelemia kasvien nimiä sekä pieni kuvaus jokaisesta. Hauskaa oli huomata, että omassa puutarhassa löytyy, jos nyt ei ihan samoja, niin vastaavia kasveja kuin Elisabeth Koch on suositellut, Näinköhän puutarhani perustajilla on ollut käytössä kirjan tietoa.





 


lauantai 31. toukokuuta 2014

Keväinen puutarha

On ollut kevään aikana kaikenlaista, ettei ole päälimmäisenä ollut tämä blogin kirjoittaminen. Siitä huolimatta on kevät edennyt ja keväiset puutarhatoimet ovat edenneet. Taimet ovat hyvällä mallilla ja sain muutaman tomaatin taimen työkaverilta Merjalta. Vähän olen jarrutellut istuttamista pihalle, mutta ensiviikolla vien ne puutarhaan. Tässä muutama kuva toukokuun keväisestä puutarhasta.


 

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Minikasvihuone

Käväisin ruokakaupassa ja hyllyyn oli ilmestynyt minikasvihuoneita. Valmispaketteja oli useampia, yrteistä kukkasiin. Hankin ikkunalaudalle laventeli -kasvihuoneen. Hinta oli pari euroa. Toivottavasti ensi kesänä tuoksu leviää siihen oikeaan kasvihuoneeseen.



 

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Omenapuiden leikkausurakka pulkassa

Jihuu! Omenapuiden leikkausurakka on vihdoin valmis. Kaikki 18 omenapuuta on siis leikattu ja oksatkin kerätty kasoiksi puiden juurille. Nyt vaan jännittämään, ettei aikainen kevät koidu turmioksi eli toivotaan kukinta-ajan ja pörriäisten kohtaavan. Vielä minä se yhden haaveen joskus toteutan eli hankin mehiläisiä surisemaan. Olisihan se mahtavaa saada omaaa hunajaa ja samalla pölyttyisi pihapiirin ja lähiympäristönkin kasvit.


 

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Taimikasvatus aluille

No niin, keväthän on alkanut, kun ensimmäiset taimet on laitettu aluille. Lähinnä tässä vaiheessa latva-artisokat, basilika ja samettikukat purkissa. Kävin Hyötykasviyhdityksessä siemenkaupassa ja tuli hankittua kaikenlaista myös myöhempää istutusta varten.

Tässä ostokset ja samalla vähän suunnitelmaa mitä pellolla nähdään tänä(kin) vuonna:

  • Härkäpapu "Hangdown", Biodynaaminen siemen
  • Pensaspapu "Mascotte", F1 -siemen
  • Maissi "Early Extra Sweet" F1 -siemen
  • Punajuuri "Ägyptische Plattrunge", Biodynaaminen siemen
  • Latva-artisokka "Green Globe"
  • Kesäkurpitsa "Midnight", F1 -siemen
  • Uudenseelannin pinaatti
  • Mangoldi "Bright Lights", F1 -siemen
  • Lehtikorianteri, Luomusiemen
  • Basilika "Genovalainen", Luomusiemen
  • Kääpiösamettikukka "Lemon Gem"
  • Harjaneilikka "Noverna Formula Mix" F1 -siemen
Näistä usempi on hyväksi havaittu ja erinomaisen sadon tuottava. Ennen kaikkea tuo latva-artisokka on ollut erittäin hyvä kasvamaan ja taimet ovat onnistuneet hyvin. Maissikasvatuksen kanssa olen hairahtanut vaihtoehtoisiin siemeniin ja huonolla menestyksellä. Tuo tuleva sato on, jos vanhat merkit pitävät paikkansa, myös erittäin satoisa sekä maukas lajike. Olen ollut erittäin tyytyväinen Hyötykasviyhdistyksen siemeniin sekä muihinkin tuotteisiin, kuten valkosipuli-istukkaisiin, joita on tarjolla rajoitetusti syksyllä. Vinkkinä kannattaa ennekoida jo keväällä ja ilmoittautua sipulijonoon.
 
Tässä linkki Hyötykasviyhdistyksen sivuille: www.hyotykasviyhdistys.fi

perjantai 3. tammikuuta 2014

Hyvää Uutta Vuotta 2014!


Mitä, mitä, mitä ?!?
Eikö tuossa lähes vuosi sitten asetettu tavoitteeksi syntymäpäivien viettäminen pihapiirin uudistuneessa ilmeessä? No, ihan nyt ei tämä onnistunut. Jospa siis aloitettaisi uudella innolla. Onhan Uusi Vuosi, niin sen kunniaksi voisi asetella uusia tavoitteitakin. Jos nyt sitten elokuussa yritetään tätä maljaa nostaa uudistuneen pihapihapiirin loistossa.

Välitavoite 1: suunnitelmat valmiiksi ja lupa-asiat kuntoon
  • Välitavoiteeseen pääseminen edellyttää pientä rupeamaa koneen äärellä ja paperisotaa lupien kanssa

Välitavoite 2: sään salliessa pohjarakennustöiden aloittaminen
  • No, nythän ei ole tuota lunta ja pakkasta luvassakaan, niin siltä osin näyttä aika hyvältä

Välitavoite 3: perinteiseen talkoohenkisen toiminnan herättäminen
  • Etuna myös se, että näkee kavereita ehkä useammin kuin nyt....

Päätavoite: skumppaa koko porukalle elokuussa uudistuneessa pihapiirissä

Hyvää Uutta Vuotta 2014 toivottaa uutta intoa puhkuva pihapiirin rakentaja.